Malloryn ja Irvingin ensimmäisen Everest-matkan vuonna 1924 jälkeen lähes 97,1 prosenttia kiipeilijöistä päätti kiivetä Mount Everestille lisähapen tuella. Happisylintereillä on elintärkeä rooli korkeissa kiipeilijöissä. Mount Everestin kiipeäminen ilman lisähappea on harvinaista milloin tahansa, ja yli 6 500 Mount Everestin huipulle nousevassa esimerkissä on alle 100 tapausta Mount Everestin kiipeämisestä sellaisessa puhtaalla tavalla ilman happisäiliöitä. Ja kuten kaikissa vuorikiipeilytekniikan ja -varusteiden parannuksissa, happijärjestelmään on tehty monia muutoksia.
1950-luvulla, kun Sveitsi ja Iso-Britannia yrittivät uudelleen Mount Everestiä, tekniikkaa kehitettiin sotien välisten happijärjestelmien pohjalta. Vuonna 1953, lähes kolme vuosikymmentä ensimmäisen Everest-yrityksen jälkeen, ensimmäinen Everestin huipulle onnistunut joukkue, Sir Edmund Hillary ja Tenzing Norgay Sherpa, esittelivät huomattavasti parannetun ja kevyemmän (22 lb/10 kg) happijärjestelmän huipun. Vuonna 1979 suurin syy kahden vuorikiipeilijän, Ray Genetin ja Hannelore Schmatzin kuolemaan Mount Everestillä oli happisylinterin kapasiteetin puute.
2000-luvulla yksi suosituimmista Mount Everestillä käytetyistä happijärjestelmistä oli hiilikuitualumiinipullo, happisylinteri, joka oli täytetty 3 litralla happea 3,000 psi:n paineella ja painoi 7 kiloa.
Happisylintereitä on erikokoisia, mutta ne ovat kaikki melko raskaita, koska niiden on oltava riittävän vahvaa materiaalia kestämään voimakkaita ilmanpaineita. Se on kannettava selässä. 8,000 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella lisähapen tarjoaminen ei ole helppoa kovassa tuulessa ja äärimmäisissä lämpötiloissa. Jäätyneet venttiilit, tuulessa vääntyvät naamarit, jäiset putket ja paljon muuta voivat estää oikean määrän happea toimittamisen kiipeilijöille oikeaan aikaan. Liian paljon ja se tuhlaa arvokasta happea, liian vähän ja se voi tehdä kiipeilijän kestämättömäksi tai vielä pahempaa. Happisylinterin kesto riippuu määrittämästäsi virtausnopeudesta, fyysisen energiankulutuksen koosta ja kehosi aineenvaihduntanopeudesta, joten tarkkaa käyttöaikaa ei voi antaa.
Kaikkien happijärjestelmien käytön perusperiaate on lähes sama, eli repun kantaman metallisylinterin happi lähetetään kumiputken kautta kiipeilijän suun ja nenän peittävään happinaamariin. Sylinterin yläosaan kiinnitetty säädin ohjaa hapen virtausta.
Hapen hengittäminen on tärkeä toimenpide monien korkeussairauksien hoidossa. Onko happihengityksen oikea käsitys suoraan yhteydessä happihengityksen parantavaan vaikutukseen ja sivuvaikutusten esiintymiseen. Juuri saavuttuaan tasangolle jokainen tuntee rintakipua vaihtelevassa määrin. Hengenahdistus. Vaikeudet ja muut hypoksian oireet. Vaikeissa tapauksissa esiintyy päänsärkyä, yleistä lihaskipua, unettomuutta ja muita oireita. Happihengitys on yksi tärkeimmistä korkeustaudin ehkäisy- ja hoitokeinoista. Tiedemiehet kutsuvat yli 3,000 metriä korkeita korkeuksia. Korkealla sen ilmasto-ominaisuudet (kuten alhainen hapenpaine, hypoksia, korkea säteily ja suuri kylmä jne.) ovat hyvin erilaisia kuin tavallisilla alueilla. Kun ihmiset saapuvat tällaiseen ympäristöön, kehon on tehtävä sarja muutoksia sopeutuakseen. Siksi. Ensimmäistä kertaa tasangolle tullessa myös tasangolta tasangolle palaavien tasangolla asuneiden on estettävä akuutin korkeustaudin ilmaantuminen monessa suhteessa. Siksi niille, jotka ovat juuri tulleet tasangolle tai niille, jotka haluavat kiivetä huipulle, on tarpeen ymmärtää oikein happimenetelmä.
Tasangon alueella on monia tapoja hengittää happea. Siellä on nenäkanyyli hapelle, maski hapelle, happipullo, hengityslaite hapelle jne.
Tänään esittelen erityisesti tasangon happisylinterin ja sen oikean käytön.
[Tasangon happipullon päärakenne]: Se koostuu pääasiassa pullon rungosta, happiinhalaatioputkesta, happihengitysmaskista ja säätimestä;
[Tasangon happisylintereiden käyttöalue]
1. Korkeussairauden ehkäisy: Hapen hengittäminen voi estää korkeussairauden, korkean merenpinnan keuhkopöhön ja muut hypoksian aiheuttamat korkeat sairaudet.
2. Ensiapu korkeussairaudelle: Sitä käytetään akuutin ja kriittisen korkeussairauden, kuten korkeussairauden, korkean merenpinnan keuhkopöhön ja korkeushypoksian aiheuttaman aivoturvotuksen, hoitoon ja ensiapuun.
3. Tasangon ihmisten päivittäinen terveydenhuolto: Sitä käytetään kaikenlaisten ihmisten päivittäiseen terveydenhuoltoon, jotka tulevat tasangolle matkailuun ja työhön.
4. Ensiapu ja kotihappihoito sydän- ja keuhkosairauksia sairastaville potilaille: käytetään ensiapu- ja kotihappihoitoon potilaille, joilla on astma, krooninen keuhkoputkentulehdus, angina pectoris, aivoverenvuoto ja muut sairaudet.
5. Raskaana olevien naisten päivittäinen terveydenhuolto: Se voi merkittävästi vähentää raskaana olevien naisten erilaisia raskauden aiheuttamia hypoksia-oireita ja edistää sikiön tervettä kehitystä.
6. Palauta aivoväsymys: käytetään opiskelijoiden ja henkisten työntekijöiden aiheuttamiin huimaukseen, aivojen turvotukseen, tarkkaamattomuuteen jne. opiskelujännityksen ja aivojen liikakäytön vuoksi.
7. Pitkäaikainen ajo: Se voi estää reagoimattomuuden, torkkumisen jne., jotka vaikuttavat ajoturvallisuuteen pitkäaikaisen ajon aikana.
【Ohjeet】
Tapa 1:
1.Yhdistä hapensäädin ja venttiili ja aseta nenän happiputken tai happinaamarin toinen pää säätimen alapuolella olevaan kaasusuuttimeen.
2. Laita nenän happiletku tai happinaamari päälle, avaa venttiili ja säädä virtaus hapensäätimen läpi.
3. Imumäärää voidaan säätää säätöventtiilillä. Venttiilejä käännetään myötäpäivään avataksesi ja vastapäivään sulkeaksesi.
【Varotoimenpiteet】
1. On välttämätöntä hengittää happea pienellä virtauksella. Eli on suositeltavaa pitää happivirtaus 2-4 litrassa minuutissa. Näin varmistetaan, että happihengitys on tehokasta ja sivuvaikutuksia vältetään mahdollisimman paljon.
2. Tavoitteena korkeussairauden ilmaantuvuus. Happihengitysaikataulu on etusijalla iltapäivällä ja illalla.
3. Yritä hengittää happea joka kerta. Älä lopeta hengitystä.
